Katukivet ovat konformistisia. Jos yksi niistä on vähän vinossa, muut alkavat heti naljailla ja vihjailla siitä, että kaikki ei nyt kyllä ole ihan kunnossa. Mutta ajan myötä katukivetkin väsyvät ja niiden yhteisöllinen kuri höltyy. Niitä alkaa laiskottaa; mukavuudenhalu ja elämästä nauttiminen valtaavat yhä suuremman osan niiden elämästä.
Joskus käy niin, ettei joku katukivi pysty sopeutumaan muiden laatimiin rajoitteisiin, vaan kokee pakottavaa tarvetta lähteä karkuun, pois, mihin tahansa, missä kukaan ei tunne ja saa kerrankin olla niin kuin haluaa. Sellaisella lomalla toimeentulo on kovaa ja moni katukivi päätyy nääntyneenä johonkin vieraaseen ojaan, mutta se riski on vain otettava.
Kun katukivet lähtevät, tilalle tulee ruohoa. Ruoho ei piittaa pätkän vertaa katukivien riveistä ja ruudukoista; ja jos joku yrittää kuittailla sille holtittomasta kasvamisesta, se vain heittää takaisin: "Hei, minä olen sentään elossa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti